Pinnejä, ei orjia

Joskus hiusasioita miettiessä sitä päätyy mitä mielenkiintoisimmille ajatusradoille ja ymmärtää jälleen kerran, että hiukset hyvin harvoin ovat “vain” hiuksia, vaan niihin liittyy aina loputtomia merkityksiä ja tarinoita, varsinkin naisten, historiasta. Ja joillekin uteliaille kampauksista kiinnostuminen johtaa myös siihen, että tulee muuttaneeksi jo hyväksyttyä historiankirjoitusta.

Näin kävi esimerkiksi silloin kun baltimorelainen parturikampaaja ja nykyään myös hiusarkeologi Janet Stephens kiinnitti museossa huomionsa roomalaisajan patsaisiin ja niiden kuvaamiin kampauksiin. Erityisesti keisarinna Julia Domnan (160-217 eaa) rintakuva innoitti Stephensia sen verran, että hän päätti kokeilla miten rouvan mielenkiintoinen lettikampaus syntyisi moderneissa oloissa.

Domna ja Domnan tukka (Wikimedia Commons)

Domna ja Domnan tukka (Wikimedia Commons)

“Täysi floppihan siitä tuli” Stephenson kertoo Live Sciencen haastattelussa. Floppi kuitenkin innotti tutkimaan asiaa lisää ja viimein Stephenson alkoi päästä jyvälle siitä, miten patsaisiin ikuistettujen keisarinnojen, ylhäisön naisten ja Vestan neitsyeiden letit oli kieritelty.

Aikaisemmin oli ajateltu, että kampaukset olivat aika pitkälti peruukkeja. Stephenson ei niellyt väitettä purematta. Kokeillen yhä uudestaan ja uudestaan antiikin kampausten tekemistä, hän alkoi ymmärtää, että niiden luominen oli mahdollista, jos niiden osat “ommeltaisiin” yhteen käyttämällä neulaa ja lankaa. Ennen Stephensin tarttumista asiaan, vanhoissa teksteissä kampaamotaiteen yhteydessä esiintynyt latinan sana “acus” oli käännetty yksinkertaisesti pinniksi, mutta Stephens todisti omien kokeiluidensa ja kirjallisuuslähteiden perusteella, että oikea käännös olisikin neula. Hänen tutkimustensa tulokset julkaistiin vuonna 2008 arvostetussa Journal of Roman Archaeology lehdessä.

Harvempi meistä tietenkään on yrittänyt kierittää nutturaa kokoon ompelutarvikelaatikon sisällön avulla, mutta kuka tahansa joka on juhlaillan jälkeen purkanut lukemattomia pinnejä omasta tai toisen tukasta, voi kuvitella, ettei ommeltua kampausta pureta noin vain ennen nukkumaan menoa, vaan apu on enemmän kuin tervetullutta. Mistä tullaankin jälleen siihen, että tukka ei ole vain tukka, vaan se miten hiukset on aseteltu kertoo aina oman tarinansa myös siitä mihin historialliseen aikaan ja sosioekonomiseen asemaan niiden kantaja on kuulunut.

“Tämä tyyli perustuu siihen, että orjuus oli koko Rooman valtakunnassa hyväksytty - sinulla yksinkertaisesti piti olla joku, joka auttoi sinua purkamaan kampauksen. Unohdamme myös, kuinka vähän heijastavia pintoja tuolloin oli. Ei ollut ikkunoita, itse asiassa useimmat ihmiset tarkistivat astiassa olevan veden pinnasta miltä he näyttivät. Jos jollain olikin peili, ne olivat hyvin pieniä” Stephenson kertoo Huffpostin haastattelussa.

Stephenson jatkaa edelleen antiikkisten kampausten luomista, mutta morsiamille hän tekee ommeltuja kampauksia vain sillä ehdolla, että tuore rouva pääsee juhlien jälkeen Stephensonin tykö purkamaan kampauksen, sulhaselle ei tätä tehtävää parane hääyönä sälyttää. Sulhanen kun ei ole kuitenkaan mikään orja, toivottavasti ainakaan.

Stephensonin luo historiallisia kampauksia nykyään salonkiasiakkaidensa lisäksi myös kaikkien kiinnostuneiden iloksi YouTube-kanavallaan. Sieltä löytyy ohjeet vaikkapa Kleopatran kuuluisaan kolikkolookin, keisarinnojen (ja myös muutaman keisarin) tyylin luomiseen sekä myös muiden historiallisten aikakausien kampauksiin. Esimerkiksi upean viktoriaanisen steampunk-henkisen kampauksen yhteydessä kerrotaan myös 1800-luvun lopun hiuslisäkkeiden kiehtovaa historiaa:

Mitä siis opimme: enemmän pinnejä, vähemmän orjia! Mikä tietysti lämmittää pinnikauppiaan sydäntä, kiitos siitä Janet Stephens!