St Cookin saaren pyhä hiustenleikkuu

Esikoiseni, vilkas ja maailmaa monelta kantilta ihmettelevä poikalapsi, syntyi mahtavan, tumman hiuskuontalon kera, eikä pienempänä olisi lainkaan suostunut siitä luopumaan. Mihinkään vieraaseen paikkaan emme uskaltaneet viedä kiljuvaa lasta leikattavaksi, joten ennen päiväkodin alkua isä tarttui koneeseen ja veti aika päheän irokeesin pikkuiselle. Operaatio onnistui vain ja ainoastaan Pikku Kakkosen tarjoaman viihteen sekä jatkuvan ja runsaan rusinatarjoilun ansiosta ja se toteutettiin loisteputkilla valaistussa kylpyhuoneessa, lapsen istuessa vaipoissaan syöttötuolissa.

Toisella puolen maailmaa, eli tarkalleen St. Cookin saarivaltiossa, tämä toimitus olisi suoritettu kuitenkin hyvinkin erilaisin menoin. Keskellä Tyyntämerta sijaitsevilla saarilla varsinkin esikoispojan ensimmäisen hiustenleikkuu voidaan järjestää myös pyhänä seremoniana, jossa leikataan koko siihen astisen elämän ajan kasvatetut hiukset. Hiustenleikkuuseremonian perinteet vaihtelevat saarelta toiselle, mutta yhteistä kaikille on, että se tuo perheen ja kaukaisemmankin suvun yhteen. Jossain lähteissä mainitaan seremonian koskevan vain esikoispoikia, jossain taas myös nuoremmille sisaruksille on järjestetty leikkuuseremonia. Yleisin ikä jonka lähteissä mainitaan seremonian suorittamiseen oli 5-6 vuotta, mutta esimerkiksi alla olevassa videossa seremoniaan osallistuu 12-vuotias Rico.

Becky kertoo blogissaan “Where the Lions Roar” miten tapahtuman kulkua kuvailtiin kutsussa sukulaispoikansa seremoniaan:

Poika, jonka hiukset leikataan istuu tuolilla tai korokkeella, joka on peitetty kankailla (tīvaevae). Lapsen luokse tulevat vuorollaan kaikkien sukuryhmien päämies, joille pojan äiti ojentaa sakset, joilla kukin leikkaa suortuvan lapsen valkoisella nauhalla sidotuista hiuksista. Suortuva säilytetään muistona seremoniasta. Jokainen päämies, tai oikeastaan se sukuryhmä jota hän edustaa tuo myös lahjan juhlittavalla lapselle. Lahjat luovat sukuryhmien välille vastavuoroisuuden verkoston: seremoniat ja niissä jaettavat tavarat ja rahalahjat luovat ylläpitävät ja jatkavat yhteyksiä eri sukuryhmien välillä. Lahjat merkitään ylös ja kun lapsi kasvaa ja astuu täysivaltaisena jäsenenä mukaan elämään sukuryhmänsä jäsenenä, hänellä on valmiina rekisteri siitä kuka on auttanut häntä ja kenelle hänen oletetaan vastavuoroisesti osoittavan anteliaisuutta.

Tämän kutsun loppuun oli merkitty, ettei mitään lahjoja vierailta kuitenkaan oletettu eikä tarina kerro, kuinka paljon niitä loppujen lopuksi annettiin, mutta se kerrottiin, että kun koko suku oli saanut suortuvansa, paikalle tuli parturi pelastamaan tilanteen.

Seremonian historiasta ja merkityksestä on tarjolla muutamaakin eri tulkintaa. Cook Island News’n haastatteleman paikallisen mukaan seremonia olisi alkanut pian sen jälkeen kun kristilliset lähetyssaarnaajat olivat saapuneet saarille. Heillä oli nimittäin eurooppalaiseen tapaan lyhyet hiukset, lisäksi poikien piti joka tapauksessa leikata hiuksensa kun he menivät lähetyssaarnaajien pitämiin kouluihin, sillä pitkiä hiuksia pidettiin epähygieenisinä. Myös Ricon äiti videolla kertoo, että hiustenleikkuu ajoitetaan usein vielä siihen kohtaan kun koulu alkaa, mutta kertoo, että aikaisemmin ajankohdan merkitys on voinut olla merkkinä siitä, että lapsi ei enää ole vain vanhempiensa holhouksen alla, vaan tulee laajemmin osaksi ympäröivää yhteiskuntaa.

Aika harva, ainakaan mikään kokonaisvaltaisesti hyvä ja kaunis, asia kuitenkaan on saanut alkunsa puhtaasti kolonialismin ansiosta, vaan tukan merkitys ihmisille ja sen pitkäksi kasvattaminen on tietysti ollut osa maori-kansojen esikristillistä kosmologiaa. Cook Islands Library and Museumin kuraattori Jean Masonin kertoo samassa Cook Island Newsin artikkelissa, että saarilla uskottiin pahojen henkien vaeltavan öisin tunnustelemassa nukkuvien lasten päitä ja vievän poikien sielut. Suojellakseen poikiaan vanhemmat antoivat heidän hiustensa kasvaa, sillä näin heitä ei voitu erottaa tytöistä ja sielut pysyivät niiden alkuperäisillä omistajilla. Vain soturien annettiin pitää hiuksiaan kiinni, se kun oli aika paljon käytännöllisempää taisteluiden tuoksinnassa. Laskeako liikaa symbolista painoa sitten, jos alkaa miettimään, kuinka eurooppalaisten tulo saarille merkitsi myös sitä, että pojilta leikattiin suoja sielun vihollista vastaan. Symbolisten painoarvojen mietintä ei kuitenkaan ole blogin kirjoittajan määriteltävissä, mainittakoon siis esimerkiksi se, että Ricon seremoniassa näkyy vahvasti kristillisen uskon merkitys.

Muutama viikonloppu sitten kävin sukulaispojan konfirmaatiojuhlassa, jossa juhlittiin nuoren aikuistumista puitteissa, jotka olivat rakenteltaan kristilliset, käytännössä iloisesti sekulaaria ja muinaisuskoja (lahjaksi rippilapsi sai mm. viikinkikoruja) sekoittavat. Muodoltaan ne seurailivat tuttua kaavaa (alkumaljat, runsaat maukkaat tarjoilut, isosten vierailu, kahvit ja kakut ja kuulumisten vaihto), mutta tunnelmaan juhlalapsen perhe ja paikkamme maailman ajassa toi tietysti oman mausteensa, juhlat eivät varmasti olisi näyttäneet samalta esimerkiksi 50-luvulla Sysmässä kuin nyt 2019 Espoossa. Mutta samalla lailla kuin lasten ja nuorten elämän käännekohdissa vietettävissä juhlissa ympäri maailmaa, oli kyse sitten ensimmäisestä hiustenleikkuusta tai ripille pääsyssä, me tunnistimme nuoren irroittautumisen perheen piiristä, mutta samalla sidoimme häntä seremonian suojissa osaksi laajempaa sukulaisten ja ystävien verkostoa. Silmiinpistävin ero tietysti St. Cookin saaren riittiin oli se, että tämän seremonian päätteeksi ei tarvinnut hälyyttää parturia korjaamaan suvun tekemiä jälkiä.

Oman pojankin uskaltaa jo viedä ammattilaiselle parturoitavaksi (terkut vaan Cafe Salon Arabianrannassa) ja edessämme on vielä monet tilaisuudet, joissa pikkuhiljaa luovutetaan lasta meidän hoivista maailmalle. Niitä kaikkia yhdistää se, että tukka kammataan juhlan kunniaksi siistiksi ja edustavaksi.